Leijonat joulukuun EHT-turnaukseen valittu – 10 pelaajaa Liigasta mukana

8.12.2021
Leijonat joulukuun EHT-turnaukseen valittu – 10 pelaajaa Liigasta mukana

A-maajoukkueen ensikertaisia joulukuun EHT-turnauksessa ovat Niilo Halonen (vas.), Markus Nenonen, Peetro Seppälä, Juuso Pärssinen ja Waltteri Merelä.

A-maajoukkueen kausi jatkuu Euro Hockey Tourin turnauksella 16.–19. joulukuuta. Leijonien kokoonpanoon on valittu kaikkiaan 10 Liiga-pelaajaa, joista peräti kahdeksan on ensikertalaisia A-maajoukkuepaidassa.

Ensiesiintymisensä Leijona-paidassa tekevät maalivahtiosastolle valitut Tapparan Christian Heljanko ja HIFK:n Niilo Halonen. Puolustuksessa debytoivat KooKoon Peetro Seppälä ja HPK:n Arttu Pelli. Maajoukkuepaitaan aikuisten tasolla pukeutuvat hyökkääjistä ensimmäisen kerran TPS:n Juuso Pärssinen, HPK:n Markus Nenonen sekä Tapparan kaksikko Waltteri Merelä ja Anton Levtchi.

Liiga-pelaajista maajoukkueen matkassa ovat lisäksi jo aikaisemmin Leijona-paidassa esiintyneet Tapparan puolustaja Mikael Seppälä ja TPS:n hyökkääjä Markus Nurmi.

Avauspelinsä Suomi pelaa Prahassa Tshekkiä vastaan torstaina 16. joulukuuta. Kaksi seuraavaa ottelua pelataan Moskovassa. Turnauksen erikoisuuksiin kuuluu, että tänä vuonna Suomen, Ruotsin, Tshekin ja Venäjän lisäksi mukana on myös Kanadan joukkue, jonka myös Leijonat kohtaa.

Leijonien otteluohjelma

Torstai 16.12. klo 19.00 Tshekki – Suomi (Praha)
Lauantai 18.12. klo 10.00 Suomi – Kanada (Moskova)
Sunnuntai 19.12. klo 14.30 Venäjä – Suomi (Moskova)

Leijonien kokoonpano

Maalivahdit
Niilo Halonen, HIFK
Christian Heljanko, Tappara
Harri Säteri, Sibir Novosibirsk (KHL)

Puolustajat
Niklas Friman, Jokerit (KHL)
Juuso Hietanen, HC Ambri-Piotta (SUI)
Julius Honka, Luleå HC (SHL)
Oliwer Kaski, Avangard Omsk (KHL)
Valtteri Kemiläinen, Vitjaz Podolsk (KHL)
Tommi Kivistö, Jokerit (KHL)
Arttu Pelli, HPK
Ville Pokka, Avangard Omsk (KHL)
Mikael Seppälä, Tappara
Peetro Seppälä, KooKoo

Hyökkääjät
Markus Granlund, Salavat Julajev Ufa (KHL)
Teemu Hartikainen, Salavat Julajev Ufa (KHL)
Jere Karjalainen, Dynamo Riika (KHL)
Joonas Kemppainen, SKA Pietari (KHL)
Leo Komarov, SKA Pietari (KHL)
Kalle Kossila, Jokerit (KHL)
Anton Levtchi, Tappara
Sakari Manninen, Salavat Julajev Ufa (KHL)
Waltteri Merelä, Tappara
Markus Nenonen, HPK
Markus Nurmi, TPS
Joonas Nättinen, Severstal Tsherepovets (KHL)
Juuso Pärssinen, TPS
Miikka Salomäki, Örebro HK (SHL)
Teemu Turunen, Jokerit (KHL)
Juhani Tyrväinen, Luleå HC (SHL)


---
Julkaisija: Antti Seppänen